Pientaloympäristössä kadun reunaan pysähtynyt jäteuto, jonka kylkeen on teipattu abstrakti taideteos.
Christian Jakowleffin lasi-metallikollaasi muistuttaa HSY:n jäteauton kyljessä: Lasit ja metallit ovat ikuisia – kiitos kun lajittelet.
Uusi taideteos ilmestyy taas katukuvaan ja kotiporteille, kun Christian Jakowleffin lasista ja metallista tekemä kollaasi Rautavatsa lähtee kiertämään kaupunkia jäteautomme kyljessä.
Olemme kahden vuoden ajan teettäneet jäteautojen kylkiin taideteoksia suomalaisilla taiteilijoilla ja halunneet näin herätellä asukkaita katsomaan jätteitään uusin silmin. Tuoreen, säihkyvän lasi- ja metalliteoksen lisäksi taidesarjassa on nähty Jani Leinosen biojätteistä kokoama LOVE-kollaasi, Jussi TwoSevenin muovipakkauksista muistutteleva citykettu-graffiti ja Jirka Väätäisen vaikuttava kierrätyskartonkinen kollaasi Tyttö ja kartonkikorvakoru.
Uusin taideteos, Rautavatsa, on abstrakti kuva, jossa on hyödynnetty muun muassa foliomateriaaleja, lasipintoja ja sirpaleita. Kuvapinta on jaettu syvyyssuunnassa kolmeen läpinäkyvään kerrokseen, jotka lepäävät peilipinnan päällä. – Tarkoitukseni oli työstää minimalistinen kubismiin nojaava kuva metallin- ja lasinpaloista. Keskellä kuvaa on tyhjä ala, josta valo pilkistää peilin kautta vapaasti, korostaen syvyyden tunnetta. Valonsäde ikään kuin sulattaa materiaalin uudestaan kiertoon, Christian Jakowleff kuvailee ideaansa.
Teoksen yhteydessä muistutetaan jäteauton kyljessä, että lasit ja metallit ovat ikuisia. Kun käyttäjät lajittelevat lasi- ja metallijätteensä oikeisiin jäteastioihin, voidaan näitä materiaaleja kierrättää lähes loputtomiin ilman, että niiden laatu tai puhtaus heikkenee. Lasi- ja metallikollaasi viimeistelee HSY:n jäteaiheisten taideteosten sarjan.
Sarjan ensimmäinen teos, Jani Leinosen LOVE-kollaasi, keräsi biojätteet värikkääksi taiteeksi. Teoksella haluttiin kiinnittää ihmisten huomio biojätteeseen ja erityisesti ruokahävikin määrään. Seuraavaksi jäteautojen kylkiin juoksi Jussi TwoSevenin upea mustavalkoinen citykettu, jonka avulla halusimme muistuttaa muovien lajittelun tärkeydestä. Graffititeoksessa muovipakkaukset sulautuvat osaksi kettua ja muodostavat sen hännän.
Tänä syksynä ihastusta herätti Jirka Väätäisen kierrätyskartonkinen kollaasi Tyttö ja kartonkikorvakoru, joka leikittelee roskan ja korkeakulttuurin kontrastilla. Taiteilijan tekemän videon avulla pääsee myös seuraamaan tarkkaa ja vaativaa kollaasityöskentelyä. – Olemme iloisia, että onnistuimme tuomaan taidetta asiakkaidemme kotiporteille jäteautojemme avulla. Toivomme, että taideteokset ovat ilahduttaneet ihmisiä liikenteessä ja kannustaneet yhä useampaa asiakastamme jätteiden lajitteluun, käyttöpäällikkö Juho Nuutinen summaa.
HSY:n tavoitteena on saada kiertoon 60 prosenttia kotitalouksien jätteestä vuoteen 2025 menneessä.
Lähde: HSY