Kuntapäättäjäkysely kertoo: Ilmastotoimien pelätään lisäävän vastakkainasettelua

Yli puolet maamme kuntapäättäjistä kokee, että ilmastonmuutoksen hillinnässä huolestuttavaa on yhteiskunnallisen vastakkainasettelun kasvu. Monia askarruttaa myös ilmastoimien oikeudenmukaisuus.

Tulokset selviävät Ilmassa ristivetoa – Löytyykö yhteinen ymmärrys? -hankkeen kuntapäättäjäkyselystä. Kyselyyn vastasi 413 kuntapäättäjää eri puolilta maata. Tutkimuksen ovat tehneet e2 Tutkimus, Vaasan yliopisto (InnoLab) ja Kuntaliitto. Hankkeen konsortioon kuuluvat lisäksi Energiateollisuus, MTK, STTK, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö.

Kaikkein eniten ilmastonmuutoksen hillinnässä kuntapäättäjiä huolestuttaa yhteiskunnallisen vastakkainasettelun lisääntyminen (53 %). Mieltä painavat myös Suomen ponnisteluiden valuminen hukkaan (46 %) sekä kustannusten epätasa-arvoinen jakaantuminen eri väestöryhmien (41 %) ja eri alueiden (35 %) välillä.

Ilmastotoimien mahdolliset epätasa-arvoiset vaikutukset väestöryhmien välillä (41 %) ovat myös useimmin mainittu tekijä, joka vähentää kuntapäättäjien halukkuutta ilmastotoimiin.

– Tulokset osoittavat, että ilmastotoiminen oikeudenmukaisuuteen liittyvät kipukohdat täytyy ratkaista, jos Suomen kunnianhimoiset tavoitteet halutaan saavuttaa, e2:n tutkija Ville Pitkänen toteaa.

Oikeistolaisia ja arvokonservatiiveja huolettaa muita useammin ilmastotoimien hinta ja teollisuuden katoaminen Suomesta, kun taas vasemmistolaisia ja arvoliberaaleja huolettaa, ettei tilanteen vakavuutta ymmärretä. Kyselyssä esitetyt kunnalliset ilmastotoimet saavat päättäjien laajan tuen, mutta niitä ei pidetä kovin tehokkaina. Ainoastaan kunnan rakennusten energiatehokkuuden lisääminen sekä sähkön ja lämmön tuottaminen uusiutuvalla energialla arvioitiin vaikuttavuudeltaan hyviksi. Yhdyskuntarakenteen tiivistämistä yksityisautoilun vähentämiseksi pidetään vaikuttavana ainoastaan suurissa kaupungeissa.

– Kotipaikalla ja arvomaailmalla on merkitystä. Suurissa kaupungeissa asuvat ja arvoliberaalit pitävät lähes kaikkia toimia vaikuttavampina kuin pienemmissä kunnissa asuvat ja arvokonservatiivit, Vaasan yliopiston professori Tommi Lehtonen sanoo.

Lähde: Vaasan yliopisto

Author: Kirsi Seppänen