Monimuotoisuudelle tärkeät haukkametsät häviävät hakkuissa

Kanahaukan pesämetsistä löytyy usein uhanalaisia tai vaateliaita metsälajeja kuten kääpiä, liito-orava ja pohjantikka. Monet lajit, kuten muista petolinnuista hiiri- ja mehiläishaukka, pesivät vanhoissa haukanpesissä. Kanahaukan pesäpaikat ilmentävät siten monimuotoisuudelle arvokkaita metsiä. Tutkimuksessa paikannettiin kanahaukan pesämetsiä Keski-Suomesta. Tiedossa olevien haukan pesämetsien rakenteen perusteella ennustettiin samankaltaisten metsien esiintyminen Keski-Suomessa. Ennusteen mukaan merkittävimmät haukkametsät kattoivat vain reilut kolme prosenttia Keski-Suomen pinta-alasta. Niistä 96 prosenttia sijaitsi kokonaan suojelualueiden ulkopuolella, ja loput kokonaan tai osittain suojelualueilla.

Kanahaukalle ihanteellisimmaksi pesäpaikaksi osoittautui järeä kuusikko, jossa kuusen tilavuus on yli 200 kuutiota hehtaarilla ja sekapuuna kasvaa jonkin verran lehtipuita. Hakkuutietojen avulla selvitettiin, mikä osa merkittävimmistä haukkametsistä oli hakattu kolmen vuoden tarkastelujakson kuluttua. Haukkametsäkohteista kymmenesosa katosi tai heikentyi huomattavasti hakkuiden vuoksi, ja puolella oli tehty hakkuita jonkin verran.

Kanahaukka on Luomuksen pitkäaikaisen petolintuseurannan mukaan taantunut. Vähenemisen syinä on pidetty hakkuita ja muita metsänkäsittelytoimia. Tutkimus vahvistaa, että kanahaukan suosimat metsät katoavat herkästi hakkuissa. Samalla häviää muiden varttuneen metsän lajien elinympäristö. Tutkimus osoittaa, että metsäluonnon monimuotoisuuskohteita ei ole suojeltu tarpeeksi. Varttuneita ja vanhoja kuusimetsiä tulisi olla maisemassa jatkuvasti riittävästi. Haukkametsien huomiointi erityisesti yksityismetsissä on tärkeää, sillä suurin osa Keski-Suomen metsistä on yksityisomistuksessa.

Tutkimus on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen, Suomen ympäristökeskuksen SYKEn ja Jyväskylän yliopiston tutkijoiden kanssa. Linkki artikkeliin Biological Conservation –tiedejulkaisuun (Vol. 249, syyskuu 2020): https://doi.org/10.1016/j.biocon.2020.108682

Lähde: Jyväskylän yliopisto

Author: Saara Teirikko