Suomalainen osaaminen auttaa varautumaan sään ääri-ilmiöihin

Ilmatieteen laitos on sää- ja ilmastoalan kansainvälisen yhteistyön konkari. Tällä hetkellä laitos on mukana noin 20 kehitysyhteistyöhankkeessa, joiden yhteenlaskettu arvo Ilmatieteen laitoksen osalta on lähes 10 miljoonaa euroa. Vuosittain hankkeissa hyödynnetään noin sadan Ilmatieteen laitoksen asiantuntijan osaamista. Kaiken kaikkiaan Ilmatieteen laitos on osallistunut kansainvälisiin hankkeisiin yli sadassa valtiossa. Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n mukaan Suomen ilmatieteen laitos onkin alallaan maailman toiseksi suurin kehitysyhteistyötoimija Yhdysvaltojen jälkeen.

Ilmastonmuutos on lisännyt kiinnostusta kansallisten ilmatieteen laitosten tuottamiin palveluihin – samalla kun niihin kohdistuvat vaatimukset ovat jatkuvasti lisääntyneet. Kehityshankkeissa parannetaan kansallisten sää- ja ilmastopalvelujen tasoa ja turvataan väestön turvallisuuden ja talouden kehityksen edellytykset. Yleisimmät aktiviteetit kohdemaissa liittyvät sää- ja ennakkovaroituspalvelujen sekä -järjestelmien kehitykseen. Ilmatieteen laitoksen kehittämä SmartMet eli sääennusteiden tuotantojärjestelmä on käytössä noin 30 maassa, ja SmartMet Alert-varoitusjärjestelmää
käytetään noin kymmenessä maassa. SmartMet kerää säähavaintoja sekä tutkien, satelliittien ja sääennustusmallien tuottamaa dataa yhteen järjestelmään, jossa tietoa voi helposti analysoida ja visualisoida. Hankkeissa kehitetään lisäksi laitosten operatiivisen työn eri vaiheita, koulutetaan asiantuntijoita sekä annetaan teknistä apua laitteistojen hankintaan. Projektien puitteissa on myös edistetty sukupuolten välistä tasa-arvoa, tehty sosio-ekonomisia tutkimuksia ja kehitetty ilmanlaadun palveluita. Tämänhetkisistä projekteista mittavimmat ovat Vietnamin, Nepalin ja Keski-Aasian hankkeet.

Monissa projekteissa yhteistyötä tehdään maailman johtavan meteorologisten havaintolaitteiden valmistajan, suomalaisen Vaisalan kanssa. Ilmatieteen laitoksen Asiantuntijapalvelut-yksikön päällikkö Harri Pietarilan mukaan Suomi on ”ehkä Ranskan ohella” ainoa maa, joka pystyy toimittamaan kokonaisuuden, joka kattaa sekä laitteet eli säätutkat, luotausasemat ja salamanpaikannusjärjestelmät että tuotantojärjestelmän, lopputuotteet ja koulutukset.

Päärahoittajat Ilmatieteen laitoksen vetämissä kehityshankkeissa ovat suuruusjärjestyksessä Maailmanpankki, EU ja Suomen ulkoministeriön sekä Vaisalan kanssa tehtävä yhteistyö. Osa Vaisalan kanssa tehtävistä isoista kehittämishankkeista toteutetaan suomalaisella rahoituksella. Myös IKI-hankkeissa on usein mukana yksityissektorin yhteistyö, ja ne edistävät suomalaista vientiä.

Lähde: Ilmatieteen laitos

Author: Saara Teirikko