Suomen metsien ensimmäisen inventoinnin (1921–1924) ja 11. inventoinnin (2009–2013) välisenä aikana puuston tilavuus on Suomen nykyisellä alueella kasvanut 70 prosenttia ja metsät ovat tiheytyneet koko maassa. Samalla erikokoisten ja -ikäisten puiden määrät ovat muuttuneet, myös alueellisesti. Tämä johtuu muutoksista maankäytössä, maaseudun elinkeinoissa ja metsien käsittelyssä. Myös ilmastonmuutos on kiihdyttänyt puiden kasvua niin, että tietynkokoiset puut ovat nyt nuorempia kuin aikaisemmin.
Vanhojen maan- ja metsänkäyttömuotojen, kuten kaskeamisen ja tervanpolton, loppumisen jälkeen puuston määrä on hitaasti lisääntynyt. Suurimmat muutokset metsänhoidossa ajoittuvat 1960- ja 1970-luvuille. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana tehostunut metsien käsittely, jota on ohjattu metsäpolitiikan keinoin lainsäädännöllä ja taloudellisilla tuilla, on vaikuttanut puuston määrään ja metsien rakenteeseen. Harvennushakkuissa ja metsien uudistamisessa on suosittu havupuita. Tämä näkyy muun muassa siinä, että keskikokoisten ja järeiden lehtipuiden määrä on muuttunut vähemmän kuin havupuiden määrä.
Vanhojen, yli 150-vuotiaiden, puiden määrissä ei ole tapahtunut samankaltaista muutosta kuin järeillä puilla. Vielä 1970-luvun alussa metsissämme oli noin 829 miljoonaa vähintään 150 vuoden ikäistä puuta. 2010-luvulla niitä on noin 800 miljoonaa. Niiden puiden määrissä, jotka ovat sekä järeitä että vanhoja, on tapahtunut samansuuntaista, joskaan ei yhtä jyrkkää muutosta kuin järeiden puiden kokonaismäärissä. Järeät ja vanhat puut ovat tärkeitä metsien monimuotoisuudelle. Suojelualueilla on varsinkin pohjoisessa suuri rooli isojen ja/tai vanhojen puiden säilyttäjinä.
Lähde: Luonnonvarakeskus
Global site 
Finnish site