Jalkautuva nuorisotyö kiertää uudenvuodenaattona nuorten parissa Helsingissä

Helsingin kaupungin jalkautuva nuorisotyö kiertää uudenvuodenaattona 31.12. aktiivisesti kaduilla nuorten parissa. Vappuna ja koulun päättäjäisten aikaan kaupunki on järjestänyt jalkautuvan nuorisotyön operaatioita yhdessä eri järjestöjen kanssa, mutta uutenavuotena kaduilla kiertävät kaupungin omat jalkautujat. Kaikkineen aattona on töissä vajaa 40 nuorisotyöntekijää erilaisissa työvuoroissa. Osa aloittaa aiemmin, osa myöhemmin, ja myöhäisimmässä vuorossa olevat jatkavat kahteen asti yöllä. Työntekijät jalkautuvat pääosin omilla alueillaan eri puolilla Helsinkiä. ”Viimeisimmät uudetvuodet ovat olleet nuorten parissa rauhallisia. On jännittävää nähdä, vaikuttaako koronatilanne tähän”, sanoo nuoristyön uudenvuoden päivystävä esimies, aluepäällikkö Tiina Hörkkö.

Vaikka yhteistä jalkautuvaa operaatiota ei ole, ovat Helsinki, Espoo ja Vantaa kuitenkin jakaneet tiedot uudenvuodenyön jalkautujien määristä. Helsingin poliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta Helsingin keskustassa vuoden vaihtuessa. Poliisi on normaaliin iltaan verrattuna näkyvämmin läsnä eri puolilla kaupunkia ja valvoo edellisvuosien tapaan erityisesti nuorten päihteiden käyttöä puuttumalla siihen aktiivisesti.

Uutenavuotenakin on hyvä muistaa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset koronavirustilanteeseen liittyen. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että tapaamiset rajoitetaan saman kotitalouden tai pysyvyydeltään siihen rinnastettavien läheisten välille. Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi.

Lähde: Helsingin kaupunki, kaupungiHelsinkinkanslia

Author: Tuula Pohjola