Kauppakamarit: Yritykset pitävät ihmisoikeusvastuuta tärkeänä liiketoiminnalleen – paine tulee asiakkailta

Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista suomalaisyrityksistä pitää ihmisoikeusvastuuta tärkeänä liiketoiminnalleen. Paineita sosiaaliseen vastuuseen panostamiseen on tullut ennen kaikkea asiakkailta; neljännes yrityksistä sanoo asiakkaiden tiedustelleen yrityksen vastuullisuudesta.

Kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista yrityksistä ei kuitenkaan ollut tehnyt toiminnastaan vielä ihmisoikeuksien arviointia ja reilulla puolella vastanneista yrityksistä ei ole vielä käytössään sosiaaliseen vastuuseen liittyviä sitoumuksia, standardeja tai järjestelmiä. ”Tulokset ovat rohkaisevia: yritykset ovat tunnistaneet ja tunnustaneet sosiaalisen- ja ihmisoikeusvastuun tärkeyden. Kovin moni ei ole vielä kuitenkaan ryhtynyt toimeen. Voisi sanoa näin, että halua ja ymmärrystä on mutta ei vielä välineitä toimia”, sanoo Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen.

Sosiaalisen ja ihmisoikeusvastuun perään ovat kyselleet erityisesti yritysten asiakkaat, mutta myös omistajat ja työntekijät. ”Asiakkailta päin tuleva paine vastuullisesta toiminnasta on se, minkä erityisesti uskon vaikuttavan yritysten toimintaan. Myös yhä useampi työntekijä perää sosiaalista vastuuta työnantajaltaan”, Yrjö-Koskinen sanoo.

Keskuskauppakamari käynnistää loka-marraskuussa ihmisoikeuksia ja sosiaalista vastuuta koskevien koulutustilaisuuksien sarjan. Koulutusten tarkoituksena on perehdyttää yrityksiä aihepiiriin, joka on keskeinen yritysten vastuullisuutta määriteltäessä. ”Yritykset ovat halukkaita toimimaan, mutta erityisesti pienet sekä pk-yritykset tarvitsevat siihen ulkopuolista apua, koska omat resurssit ja osaaminen eivät välttämättä riitä. Ilmastositoumuskoulutusten saavuttaman suuren suosion perusteella laajennamme koulutuksia nyt ihmisoikeusvastuun puolelle”, Yrjö-Koskinen sanoo.

Keskuskauppakamari on avannut myös uuden Ilmoituskanava-palvelun, jonka kautta työntekijät ja sidosryhmät voivat ilmoittaa luottamuksellisesti yrityksen toiminnassa mahdollisesti havaitsemiaan epäkohtia. Ilmoituskanavan käyttöönotto tulee joulukuussa 2021 pakolliseksi yli 50 henkeä työllistävissä yrityksissä. ”Ilmoituskanavan kautta yritykset voivat vastaanottaa ilmoituksia myös sosiaaliseen vastuuseen liittyvistä epäkohdista toiminnassaan. Siksi sitä suositellaan myös pienemmille yrityksille, jotka haluavat osoittaa toimivansa avoimesti ja vastuullisesti”, Yrjö-Koskinen sanoo.

Lähde: Keskuskauppakamari 

Author: Saara Teirikko