Kyselytutkimus paljastaa: Suomen vuorotyöläisistä 40 % on irtisanoutunut työstään, koska ei saanut esimieheltään työvuoroja riittävän ajoissa

Työvoimanhallinnan markkinajohtaja Quinyx on teettänyt kansainvälisen tutkimuksen, jossa tarkasteltiin myös suomalaisen vuorotyöarjen olosuhteita. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Suomessa peräti 40 % on irtisanoutunut työpaikastaan siksi, että työnantaja ei ollut julkaissut työvuoroluetteloa riittävän hyvissä ajoin. Muita esiin tulleita ongelmakohtia olivat työvuorojen joustamattomuus työntekijälle tärkeiden elämäntapahtumien yhteydessä sekä huono kommunikointi esimiehen kanssa.

”Useimmilla aloilla työehtosopimus edellyttää, että työvuorot julkaistaan vähintään kolme viikkoa etukäteen. Nyt vastauksista välittyy kuva, jonka mukaan minimiaikoja työvuorolistojen julkaisemisen aikatauluista ei aina noudateta”, toteaa Paulus Maasalo, Suomen Quinyxin maajohtaja.

Vuorotyöläisten arki 2020 -kysely paljasti työvuorojen julkaisuajankohtaan liittyvien haasteisen lisäksi, että lähes puolet vastaajista (42 %) kertoo jääneensä paitsi perheenjäsenen tai ystävän merkittävästä elämäntapahtumasta joustamattomien työaikojen takia. 50 % on kokenut työnantajan suhtautuvan negatiivisesti pyyntöön vaihtaa työvuoroa henkilökohtaisesta syystä. Suomalaisille vaikeita puheenaiheita työnantajan kanssa ovat myös palkankorotukset ja alisuoriutuvat työkaverit.

Quinyxin tarkoitus on tehdä kansainvälisestä State of the Deskless Workforce -raportistaan vuosittain julkaistava, työvoiman tilasta kertova lähde. Yhtiö seuraa vuorotyöläisten tilanteen muutosta muun muassa paikallisten säädösten, kehittyvän teknologian ja maailmanlaajuisten haasteiden valossa.

Toteutettuun kyselyn vastasi Suomessa 600 täysi-ikäistä, itsensä vuorotyöläiseksi kokevaa henkilöä: työntekijöitä, jotka tekevät työtä tuntipohjaisesti tai vuorotyönä eri työsopimusmuodoilla, pääasiallinen työpiste ei ole toimistopöytä, eikä henkilö ole itsensä työllistäjä. Vastaajat työskentelevät esimerkiksi vähittäiskaupan alalla, elintarviketeollisuudessa, kuljetus- ja logistiikka-alalla, terveydenhuollossa ja hotelli- ja majoitusalalla. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää suomalaisten vuorotyöläisten työvuoroihin, työolosuhteisiin, palkkaan ja viestintään liittyviä aiheita.

Lähde: Vetter Communications Oy

Author: Tuula Pohjola