Avainsana: rajoitus
Tutkimus: Etätyön uskotaan lisääntyvän, mutta yritykset pohtivat sen rajoittamista
Suomalaisen ICT-alan konserni Praecom Groupin teettämä uusin tutkimus paljasti keskenään ristiriitaisia arvioita, joita yrityksillä on koronan aiheuttamista kehityskuluista. Alkusyksystä 2020 IROResearch Oy:n toteuttamassa kyselytutkimuksessa haastateltiin…
Enemmistö suomalaisista kannattaa tehokkaampia kalastusrajoituksia saimaannorpan suojelemiseksi
WWF:n teettämän kyselytutkimuksen perusteella selkeä enemmistö niin kaikista suomalaisista kuin myös Saimaan alueen asukkaista kannattaa keväisen verkkokalastuskiellon jatkamista heinäkuun loppuun asti. Saimaannorpan suojelemiseksi säädettäviä kalastusrajoituksia…
“Halaisin, jos ei olisi koronarajoituksia”, totesi Juha “Norppa”-Taskinen kalastajapuolen ehdotukseen Rantasalmella
MMM:n työryhmä laatii esityksen Saimaan uudesta kalastusrajoitusasetuksesta syksyn aikana. Norppaturvalliset pyydykset toimivat Juha Taskisen mukaan paremmin kesällä kuin talvella. Toistaiseksi norppaturvalliset pyydykset sopivat kooltaan ja…
Kuutti hukkui muikkuverkkoon – alkukesän verkkokalastusrajoitusta halutaan pidentää
Kuluvana kesänä on toistaiseksi todettu yksi saimaannorppakuutin kuolemantapaus. Naaraskuutti löytyi tiheään muikkuverkkoon hukkuneena heinäkuun lopulla. Asiasta tiedottavan Metsähallituksen mukaan saimaannorppakuolemista saadaan tilastoitua noin kolmannes. Tämänkesäinenkin kuolleisuus…
Osa vanhuksista ei vieläkään pääse tapaamaan omaisiaan – hoivakoteja on ohjeistettu järjestämään tapaamisia esimerkiksi ulkona.
Palvelutaloissa asuvien vanhusten oikeudet tavata omaisiaan toteutuvat vaihtelevasti poikkeusolojen aikana. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) mukaan tapaamisia on alettu järjestää 15. toukokuuta päivitettyjen ohjeistusten jälkeen aiempaa…
Urheilukilpailun järjestäjä vastaa osallistujien turvallisuudesta
Urheilun yleisötilaisuudet voivat alkaa kesäkuun alussa, kunhan väkimäärä ei ylitä 500:aa henkeä. Osallistujamäärään lasketaan urheilijoiden lisäksi muun muassa valmentajat ja huoltajat, kisan toimitsijat, median edustajat…
Euroopassa varaudutaan ihmisten liikkeellelähtöön, kun rajoituksia poistetaan
Air Francen lennoille pääsee vain maski kasvoilla kuumemittauksen kautta. Britannia on mediatietojen mukaan asettamassa ulkomailta saapuvat karanteeniin. Lentoyhtiö Air France alkaa mitata asiakkaidensa ruumiinlämpöä ensi…
Sisäministeri Ohisalo rajoitusten purkamisesta: tauti on edelleen täällä, elämme yhä kahden metrin yhteiskunnassa
Hallitus palasi Säätytalolle neuvottelemaan rajoitusten purkamisesta. Hallitus neuvotteli sunnuntaina koronarajoitusten purkamisesta, mutta ei päässyt asiassa vielä ratkaisuun. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) toivoo, että maanantaina pystytään…
HUSin Järvinen purkaisi koronarajoituksia – ‘Pitäisi yrittää saada sitä väestönosaa sairastamaan, jolle tauti ei todennäköisimmin ole vaarallinen’
Jos rajoituksia ei lievennetä, Suomessa on syksyllä päällekkäin koronavirusta ja influenssaa. Kapasiteetti ei riitä molempien testaamiseen. HUS:n ylilääkäri hallituksen rajoituksista: “Rajoituksia pitäisi purkaa laajemmin, toinen…
Suosituimmat uutiset 24h ajalta
Sorry. No data so far.