Suomen kasvihuonekaasupäästöjen vähennystarve on tänään julkaistun Etlan päästöennusteen mukaan hieman aiemmin arvioitua pienempi. Etla on myös tarkentanut päästöennustearviotaan Suomen hiilinielun osalta.
Ilmastonmuutoksen seurauksena EU tavoittelee hiilineutraalisuutta vuoteen 2050 mennessä. Suomen hallituksen tavoite on tätä kunnianhimoisempi: hiilineutraalisuus tulisi Suomessa saavuttaa jo vuoteen 2035 mennessä. Käytännössä se tarkoittaa, että Suomen alueella syntyvien kasvihuonekaasupäästöjen ja luonnollisen hiilinielun summan pitää olla nolla vuonna 2035. Vuonna 2018 Suomen kasvihuonekaasupäästöt olivat 56,4 miljoonaa hiilidioksidi (CO2) -ekvivalenttia tonnia ja hiilinielu vastaavasti -10,3 miljoonaa tonnia. Polttoaineiden energiakäytön päästöt aiheuttivat 75 prosenttia kaikista kasvihuonekaasupäästöistä.
Nyt julkaistun päästöennusteen pohjalta Etla arvioi, että kasvihuonekaasupäästöjen vähennystarve on vuosina 2018–2035 keskimäärin 5,8 prosenttia vuodessa. Tammikuussa 2020 arvioimme vähennystarpeeksi 7,6 prosenttia vuodessa. Arvio muuttui, samalla kun maailma muuttui, toteaa Etlan päästöennusteesta vastaava tutkija Ville Kaitila. Hiilineutraali Suomi -tavoitteen saavuttamiseksi vaadittaisiin Kaitilan mukaan merkittävä teknologinen muutos yleisesti energian tuottamisessa sekä myös tuotantotavoissa suurimmilla päästötoimialoilla ja kotitalouksien kulutuksessakin. Avainasemassa on fossiilisten polttoaineiden käytön selvä vähentäminen.
Tänään julkaistun Etlan tutkijan Ville Kaitilan selvityksen ”Hiilineutraali Suomi 2035 on kova tavoite” (ETLA Muistio 90) mukaan Suomen kasvihuonekaasupäästöt vähenevät vuosina 2019–2024 keskimäärin 4,1 prosenttia vuodessa. Kiihtynyt aleneminen johtuu pitkälti fossiilisten polttoaineiden käytön selvästä vähenemisestä energiahuollossa viime vuosien aikana. Tahti ei kuitenkaan riitä hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi.
Päästöjen kehitykseen voidaan vaikuttaa politiikan ja hinnoittelun avulla. Avainasemassa on kuitenkin fossiilisten polttoaineiden käytön selvä vähentäminen sekä hiilinielujen kehitys. Suomessa esimerkiksi investoinnit vähäpäästöiseen teknologiaan sekä sen tutkimukseen ja tuotekehitykseen voisivat Etlan Ville Kaitilan mukaan auttaa hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisessa ja luoda tätä kautta uusia vientituotteita.