Dokumentti kahdessa vuodessa maailman tunnetuimpiin ihmisiin nousseesta Greta Thunbergista saa ensi-iltansa Venetsiassa

Ruotsalainen Nathan Grossmanin, 30, ohjaama dokumenttielokuva Greta moneen kertaan palkitusta ilmastoaktivisti Greta Thunbergista, 17, saa ensi-iltansa Venetsian elokuva­juhlilla syyskuussa, festivaali tiedotti tällä viikolla. Grossmanin kuvausryhmä on seurannut Thunbergia tämän aivan ensimmäisestä protestipäivästä lähtien. Thunberg osoitti ensimmäistä kertaa mieltään Skolstrejk för klimatet -kylttinsä kanssa Ruotsin valtiopäivätalon edessä 20. elokuuta 2018. Koululakkoilusta kasvoi kansainvälinen liike ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Ohjaaja Grossman on kahdestakin syystä erittäin tyytyväinen siihen, että ensi-ilta on juuri Venetsiassa. ”Siksi, että kyseessä on yksi maailman vaikutus­valtaisimmista elokuvafestivaaleista, mutta myös sen tähden, että Venetsia on eräs niistä paikoista, jotka kärsivät todella kovaa ellemme saa välittömästi otetta ilmastokysymyksestä”, Grossman kommentoi Dagens Nyheter -lehdelle.

Äskettäin Thunbergin työ huomioitiin myös miljoonan euron Gulbenkian-ihmisoikeuspalkinnolla. Thunberg lahjoitti rahat ilmastotyöhön.

Greta Thunberg saa myös oman tv-sarjan BBC:lle. Sopimus solmittiin helmikuussa 2020 brittiyhtiön tiedeyksikön Science Unitin kanssa. Sarjan tuottaa Rob Liddell. ”Ilmastonmuutos on todennäköisesti kaikkein tärkein elämäämme vaikuttava asia, joten tuntuu ajoitukseltaan oikealta tehdä arvovaltainen sarja, jossa tutkitaan faktoja ja tiedettä tähän monimutkaiseen aiheeseen liittyen”, Liddell kommentoi BBC:n sivuilla sarjan julkistuksen yhteydessä.

Thunberg on ollut yksi Ruotsin radion kesäpuhujista tänä vuonna. Suosittu Sommarpratarna on pitkä perinne ja Thunbergin puhe sai Ruotsissa miljoonayleisön. Thunberg luki puheensa ruotsin lisäksi englanniksi, ja 50-minuuttinen puhe on kuunneltavissa BBC:n kautta.

Lähde: HS

Author: Saara Teirikko