Älypuhelimeen uppoutuminen kesken kasvokkaisen keskustelun on yhä sallitumpaa nuorten ja myös nuorten aikuisten parissa, kertoo Tampereen ja Helsingin yliopistojen tutkijaryhmä. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö puhelimen käyttö voisi välillä ärsyttää muita. Sosiaalipsykologeista koostuva tutkijaryhmä on tarkastellut älypuhelinten käyttöä muun muassa analysoimalla videoita vanhempien ja lasten sekä nuorten välisistä keskusteluista. He ovat myös selvittäneet yliopisto-opiskelijoiden käsityksiä puhelimen käytöstä eri menetelmin.
Tulosten perusteella nuoret eivät aina odota saati tivaa vastausta kysymykseen kaverilta, joka on syventynyt puhelimeensa. Sivustakatsojan odotetaan sallivan, että puhelin menee ajoittain keskustelukumppanin edelle. Puhelimeen tarttumista ei tarvitse selitellä muille, eikä nopea reagointi puhelimen viestiääniin herätä ihmetystä.
Vaikka nuoret näyttävät suhtautuvan vanhempaa polvea sallivammin puhelimen käyttöön seurassa, liiallisia yleistyksiä ei tästä voi tehdä. Myös tutkimusaineisto osoittaa, että laitteen käyttö saattaa harmittaa muita, vaikka siitä ei pukahdettaisi.
Kännykkäetiketti on vasta muodostumassa kulttuuriimme, arvioi älypuhelinten käyttöä eri maissa tutkinut Eerik Mantere. Hän viimeistelee tohtorin tutkintoja Bordeaux’n ja Tampereen yliopistoissa. Tutkijaryhmään kuuluivat myös yliopisto-opettaja Sanna Raudaskoski Tampereen yliopistosta sekä yliopistonlehtori Satu Valkonen Helsingin yliopistosta. Molemmat ovat yhteiskuntatieteiden tohtoreita.
Älypuhelin on melko uusi tulokas ihmisten elämässä. Mantereen mukaan yhteiskunnassa ei ole vielä muodostunut jaettua käsitystä niistä yhteisistä normeista, joita sen käyttöön pitäisi soveltaa. – Tätä voi verrata esimerkiksi ruokailuinstituutioon, jonka syntyminen kesti kauan. Olemme oppineet, että esimerkiksi hampurilaista voi syödä käsin, mutta perunamuusia ei. Ruokailusäännötkään eivät ole mikään luonnonlaki, ja eri kulttuureissa käytöstavat vaihtelevat, Mantere toteaa.
Tutkijat loivat älypuhelimen käytölle uusia käsitteitä. Esimerkiksi “tahmea medialaite” viittaa siihen, että puhelimen käyttäjää on hankala saada kasvokkaiseen keskusteluun tai pitää siinä mukana, koska hän ei saa irrotettua katsettaan luuristaan. Puhelinta käyttävä puolestaan yrittää seurata kahta tilannetta yhtä aikaa ja ajoittaa niitä lomittain, mikä haittaa kumpaakin. Huomion hajottaminen saa hänet viipyilemään ja takeltelemaan vastauksissaan sekä aloittamaan niitä uudelleen.
Hän voi myös yrittää seurustella “minimipalautteilla”, kuten toistelemalla joo-partikkelia. Tutkijat pitävätkin harhakuvana “multitaskaamista” eli monen asian suvereenia hoitamista yhtä aikaa. “Sivustakatsojan pimento” viittaa siihen, että seuralaisten on vaikea tietää, mitä puhelimen käyttäjä kulloinkin tekee.
Useimmiten muut eivät näe puhelimen näyttöä, eikä sen sivusta katselemista edes pidetä hyvien käytöstapojen mukaisena. Kun toinen uppoutuu esimerkiksi television katseluun tai kirjan lukemiseen, sivustakatsoja näkee näissä tilanteissa paremmin, mistä on kyse. – On täysin uutta, että sosiaalinen tilanne rakentuu osittain sellaisen toiminnan kautta, jonka tarkoitus ja kesto eivät ole muille läsnäolijoille selviä, Eerik Mantere mainitsee. Kun tilanteesta ei ole jaettua ymmärrystä, toisen tekemistä ei voi tulkita, eikä omaa toimintaa pysty sovittamaan siihen. Se voi herättää epävarmuutta ja kiusaantumista.
Lähde: STT
Finnish site 
Global site