Suomalaisista 49 prosenttia epäilee, että koronavirusepidemia on luonnon oma tapa vähentää liikakansoitusta ja huolehtia ympäristön ja ilmaston kantokyvystä, käy ilmi EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. 30 prosenttia on eri mieltä. Naisista suurempi osuus (55 %) kuin miehistä yhtyy väitteeseen. Akateemisesti koulutetuista selvästi pienempi osa (38 %) kuin vähemmän koulutetuista on väitteen kanssa samaa mieltä, mutta ammattikorkeakoulun käyneissä samanmielisiä on eniten (57 %). Eri puolueiden kannattajista erityisesti perussuomalaisten kannattajat (63 %) ovat sitä mieltä, koronavirusepidemia on luonnon oma tapa vähentää liikakansoitusta ja huolehtia ympäristön ja ilmaston kantokyvystä. ”Mielenkiintoiseksi jakauman tekee se, että se ei vaikuttaisi selittyvän suoraviivaisesti sillä, kuinka vakavaksi ilmastouhka koetaan. Perussuomalaisten äänestäjät erottuvat myös ryhmänä, joka on vähiten huolestunut ilmastonmuutoksesta. Tälle joukolle ihmisen toiminnan ulkopuolelta tuleva ratkaisu voi olla houkuttelevampi ilmastonmuutoksen torjumiseksi kuin omat toimet”, sanoo suomalaisten asenteista EVA Arvion Luonnon vastaisku kirjoittanut toimituspäällikkö Sami Metelinen.
Suomalaisista 69 prosenttia pitää ilmastonmuutosta aikamme suurimpana uhkana, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa. Toista mieltä on 17 prosenttia. Suomalaisten ilmastonmuutoksesta kokema uhka on liudentunut viime vuodesta kuusi prosenttiyksikköä. Vuonna 2019 ilmastonmuutosta piti aikamme suurimpana uhkana, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä toimiin kaikissa maissa, 75 prosenttia suomalaisista.
Tulokset perustuvat 2 060 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 26.3.–3.4.2020. Vastaajat edustavat koko maan 18–70-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy.