Vaarana on, että yhteiskunta jakautuu yhä syvemmin selviytyjiin ja kyydistä putoajiin.
Kasvatustieteen tohtori Heikki Kinnarin mukaan elinikäistä oppimista ohjaavat nykyisin vahvasti työelämän tarpeet. Osaamista on päivitettävä jatkuvasti, että itse kukin menestyisi työmarkkinoilla eikä syrjäytyisi. Elinikäinen oppiminen on vuosikymmeniä vanha käsite, jolla on pyritty auttamaan ihmisiä sopeutumaan yhteiskunnan muutoksiin. Kasvatustieteen tohtori Heikki Kinnari Turun yliopistosta on väitöskirjassaan tutkinut, miten elinikäisen oppimisen määritelmä on muuttunut vuosikymmenten aikana.
Hän jakaa elinikäisen oppimisen politiikan muutokset sukupolviin. Nyt on menossa neljäs, yrittäjämäisen talouden sukupolvi. – Sen taustalla on yksilön kilpailukyky työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa ylipäätään. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen pitää kerätä erilaisia pääomia itseensä, että hän saavuttaa työllistettävyyden määreen, Heikki Kinnari sanoo.
Yrittäjämäisen talouden aikakausi alkoi Kinnarin mukaan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin tienoilla, jolloin tietotekniikka alkoi voimakkaasti muokata yhteiskuntaa.Tietotekniikan osaaminen ja hallinta tulivat aiempaa tärkeämmiksi kansalaistaidoiksi, joita ilman on vaara joutua ulkokehälle yhteiskunnassa. – Meille on annettu vapaus valita, mutta on osattava valita oikein, Kinnari tiivistää.
Hän huomauttaa, että yrittäjämäisen elämänasenteen rakentaminen alkaa Suomessa jo päiväkodista ja etenee sitten läpi koulujen ja työelämän. – Jatkuvaa uuden oppimista pidetään itsestään selvänä hyveenä, jota ei edes enää kyseenalaisteta. Toisaalta ihmetellään heitä, jotka eivät enää jaksa oppia uutta, koska sellainen on merkki paikoilleen jämähtämisestä.
Tässä piilee myös yrittäjämäisen ”asennekasvatuksen” suurin vaara. – Ihminen syrjäytyy, ellei hän pysty pitämään yllä taitoja, joilla kykenee työllistymään. Samalla luodaan yhteiskunnan kahtiajakoa, joka taas on otollista maaperää populismin leviämiselle.
Ensimmäisen sukupolven humanistiset ja yleissivistävät aatteet eivät kauan kestäneet, kun talous otti tukevan otteen periaatteita ohjaavana tekijänä. Kinnari kirjoittaa väitöksessään, että 60-luvun humanistinen utopia emansipoituneesta, kriittisestä ja demokraattisesta kansalaisesta sai ”viiltoja sydämeensä” jo 1970-luvun lopulla.
Sen jälkeen elinikäistä kasvatusta alettiin suunnata vastaamaan työmarkkinoiden tarpeita. Talouden sukupolvi onkin kestänyt useamman vuosikymmenen, vain sen muoto on matkalla vähän muuttunut. Lievästi pehmeämpi kausi koitti aivan 2000-luvun alussa, mutta jo sen ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä alkaa viimeisin, yrittäjämäisen talouden sukupolvi.
Kinnarin tutkimuksen pohjamateriaalina ovat olleet läntisten teollisuusmaiden järjestön OECD:n, YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon sekä EU:n lukuisat asiakirjat elinikäiseen oppimiseen liittyen. Suomi on ollut myös yksi tunnollisimmista elinikäisen oppimisen ”oppilaista”. Väitöstiedote
Lähde: Yle
Finnish site 
Global site